Toimitusjohtajan haastattelu

« Meille töihin

TPE Turun Pelti ja Eristys
Pasi Räty / toimitusjohtajan haastattelu

”Rennolla fiiliksellä, mutta ammattimaisesti”

TPE Turun Pelti ja Eristys tarjoaa henkilöstölleen monipuolisia metallialan tehtäviä suunnittelusta asennukseen. Perheyhtiössä panostetaan paljon koulutukseen, ja henkilöstö saa kehittää itseään ja työtään. Toimitusjohtaja Pasi Rädyn mielestä talossa on hyvä henki ja ammattimainen tekemisen meininki.

– Esko-isäni perusti yrityksen 1. helmikuuta vuonna 1984, jolloin olin 14-vuotias. Voi sanoa, että olen ollut yrityksessä töissä siitä lähtien. Muistan päivämäärän hyvin, koska se sattuu olemaan syntymäpäiväni, Pasi Räty kertoo.

Toimitusjohtajaksi Pasi Räty siirtyi vuonna 2005, mutta käytännössä hän oli vetänyt yritystä jo useamman vuoden ajan ennen sitä. Sitä ennen hän pelasi ammatikseen jääkiekkoa muun muassa Porissa, Kalajoella, Kotkassa sekä muutaman vuoden myös Saksassa.

Koulutukseen panostetaan paljon

TPE Turun Pelti ja Eristykseen haetaan tällä hetkellä enimmäkseen työnjohdon ja suunnittelun osaajia sekä tuotannon ammattilaisia. Näissä tehtävissä arvostetaan rakennuspuolen osaamista, ja sopiva koulutus on esimerkiksi rakennusmestari tai -insinööri. Tuotantopuolen työntekijöillä voi olla rakennus- tai metallipuolen ammattikoulutus tai joku muukin ammattikoulutus, mutta se ei ole välttämätöntä.

– Myös pitkän linjan kautta hankittu kokemus käy hyvin. Koulutamme itse tosi paljon henkilöstöämme, ja lisäksi työ opettaa. Tärkeintä on se, että henkilö on halukas oppimaan ja kehittämään itseään ja tulee hyvällä asenteella. Meillä se tarkoittaa sitä, että töitä tehdään rennolla fiiliksellä ja iloisella ilmeellä, mutta tosissaan ja ammattimaisesti, Räty painottaa.

Hyvästä ilmapiiristä kertoo muun muassa se, että työsuhteet ovat pitkiä. Puolet henkilöstöstä on ollut yrityksen palveluksessa yli kymmenen vuotta. Tällä hetkellä on omaa henkilöstöä noin 70, joista noin 20 on toimihenkilöitä ja loput noin 50 tuotantopuolen työntekijöitä. Lisäksi tehdään tiivistä yhteistyötä alihankkijoiden noin 250 työntekijän kanssa.

Monipuolinen työ ja varma työpaikka

TPE Turun Pelti ja Eristyksen liikevaihto on noin 20 miljoonaa euroa. Yritys on erikoistunut isompien ja erityisosaamista vaativien kohteiden pelti-, julkisivu- ja teräsrakennetöihin. Työmaita on koko Etelä-Suomen alueella painottuen Varsinais-Suomeen ja pääkaupunkiseudulle. Viimeaikaisia isoja kohteita ovat olleet Redi- ja Tripla-kauppakeskukset Helsingissä sekä Helsinki-Vantaan lentoasema.

– Me uskomme pitkäjänteiseen tekemiseen myös henkilöstön palkkaamisessa. Emme hae ihmisiä yhteen projektiin, vaan pitkään työsuhteeseen. Olemme yli 36-vuotias perheyritys, joka kasvaa ja kehittyy jatkuvasti. Meillä työpaikka on aika varma, Pasi Räty kertoo.

– Meille tärkeintä on henkilöstön osaaminen, ja siksi meillä saa paljon vastuuta ja myös vapautta kehittää itseään ja työtään. Perheyhtiönä teemme päätökset nopeasti ja joustavasti ilman turhaa byrokratiaa.

TPE Turun Pelti ja Eristyksessä saa kokonaiskuvan koko metallirakentamisen ketjusta aina suunnittelusta valmistukseen ja asennukseen.

– Esimerkiksi suunnittelutoimistossa näkee vain pienen osan kokonaisuudesta. Meillä myös työtehtävät ovat vaihtelevia, koska kohteet ja niissä työskentelevät osaajat ovat hyvin erilaisia.

Yrityksessä on myös mahdollisuus oman tilanteen tai mieltymisten mukaan valita, haluaako esimerkiksi työskennellä sekä Varsinais-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla tai vain jommassakummassa.

Tukea liikunnan ja kulttuurin harrastamiseen

Työsuhde-etuna on liikunta- ja kulttuurikortti, johon ladattua summaa voi käyttää omien mieltymysten mukaan.

– Lisäksi meillä on InBody-kehonkoostumusmittari vapaassa käytössä. Se innostaa liikkumaan ja pitämään huolta terveydestä ja tuleepa siitä välillä pieniä skabojakin henkilöstön kesken. Teemme paljon asioita yhdessä, muun muassa yhteisiä nyyttikestiruokailuja erilaisilla teemoilla. Meillä on töissä iloinen ja hauska porukka, sanoo Pasi Räty.

Koko perhe mukana

Pasin vapaa-aikaan kuuluu liikunta ja lomilla myös matkustaminen. Perheeseen kuuluvat vaimo, poika ja tytär. Myös vaimo työskentelee perheyhtiössä, samoin poika ennen opiskelujen alkamista.

– Koko perhe on mukana yrityksessä. Milli-koirallamme on kuitenkin paras työsopimus: neljä pekkaspäivää ja yksi työpäivä viikossa. Hän käy vain perjantaisin ilahduttamassa työpaikan väkeä, Räty kertoo.